136. |
Lepää rauhassa puoliso hellä,
suru raskas on sydämellä.
|
|
|
137. |
Me kuljimme yhteistä taivalta,
pienen kappaleen maista matkaa.
Sinä saavutit sataman rauhaisan,
minä yksin saan tietäni jatkaa.
|
|
|
138. |
Minä rakkaani kohtasin
elon tuulien tuiveroissa.
Nyt yksin taas taivallan polkuain,
on rakas viereltä poissa.
|
|
|
139. |
Olit puoliso jalo ja parhain,
minkä ihminen matkalleen saa,
kyynelhelmiksi vaihtui jo varhain,
mikä kalleinta ois’ omistaa.
|
|
|
140. |
Ei käynyt niin kuin luulin,
elon polkumme erkani jo,
eron kellojen soivan kuulin,
meni pilveen aurinko.
|
|
|
141. |
Niin lyhyt oli onnemme latu,
niin kaunis kuin kaunehin satu.
Vain muistot ja rakkaus jäljellä on
ja kaipaus sammumaton.
|
|
|
142. |
Paikkasi on tyhjä
- kaipaus suuri ja rajaton.
|
|
|
143. |
Elon polkuja kulkeissain,
sua muistelen rakastain.
|
|
|
144. |
Unen purppurasiltaa pitkin tule
kun kaipuu on lohduton,
pidä kädestä silloin,
kun minulla vaikeinta on.
- Ja luokses’ kun tulen – milloin?
Ole minua vastassa silloin.
|
|
|
145. |
Polkua mennyttä katselen,
sidon muistojen kukista seppeleen.
Siihen kukat niin ilon kuin murheenkin,
polun varrelta poimin,
jota kuljettiin.
|
|
|
146. |
Rakkaus on suurin,
se ei sanoihin eikä kyyneliin mahdu.
|
|
|
147. |
Jäi jälkeen piha hiljainen,
sen polun ja pensaat lintuineen.
Ei poluilla enää kulkijaa,
vain muistot siellä asustaa.
|
|
|
148. |
Kauniit olivat onnemme päivät,
kauniit muistot jäljelle jäivät.
|
|
|
149. |
Näkemiin,
me tapaamme kerran
käsi kädessä luona
Taivaan Herran.
|
|
|
150. |
On raskasta luopua rakkaimmastaan,
vaikka tietääkin, hetkeksi ainoastaan.
|
|
|
151. |
On rakkahin riistetty rinnaltain pois,
mikä tuska enää suurempi ois.
|
|
|