1.

Autuaita ovat ne kuolleet,
joka Herrassa kuolevat.

Ilm. 14:13

2.

Herra, nyt sinä lasket palvelijasi
rauhaan menemään.

Luuk. 2:29

3.

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu

Ps 23:1

4.

Herra on antanut meille elämän
Hänen kädessään on myös
lähtömme hetki.

5.

Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin
ruoho. Kun tuuli käy hänen
ylitsensä, ei häntä enää ole. Mutta
Herran armo pysyy iankaikkisesti.

Ps. 103:15-17

6.

Ihminen on kuin
tuulen henkäys
hänen päivänsä kuin
pakeneva varjo.

7.

Ja hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet
heidän silmistään, eikä kuolemaa
ole enää oleva.

Ilm 21:4

8.

Jumala ei koskaan sulje ovea
aukaisematta toista.

9.

Minä olen ylösnousemus ja elämä.
Joka uskoo minuun, hän elää,
vaikka olisi kuollut.

Joh. 11:25

10.

Katso, niinkuin savi savenvalajan kädessä,
niin te olette minun kädessäni, sanoo Herra.

Jer. 18:6

11.

Rakkaus ei koskaan häviä.

1 Kor. 13:8

12.

Suo minun asua Sinun
majassasi iankaikkisesti.
Turvautua Sinun
siipiesi suojaan.

Ps. 61:5

13.

Ikäsi kypsyydessä
sinä menet hautaan,
niinkuin lyhde
korjataan ajallaan.

Job 5:26

14.

Samoin kuin olette osalliset
kärsimyksistä,
samoin olette osallisest
myöskin lohdutuksesta.

2. Kor. 1:7

15.

Hän väsynyttä virvoittaa,
Hän armahtaa
ja rauhansa Hän antaa.

16.

Viheriäisille niityille Hän
vie minut lepäämään.

Ps. 23:2

17.

Ja Henki ikuinen
taa tuonen virran kantaa,
päin rauhan suurta rantaa
vie pienen ihmisen.

Martti Korpilahti

18.

On pursi irronnut maan laiturilta,
vie virrat kuulaat kohti Jumalaa.

19.

Sinun rauhasi on ääretön niin kuin meri.

20.

Ma katson kuinka tumma laine liittyy valkeaan.
Käyn kerran niitten matkaan unhon virtaan harmajaan
ja tuudittaudun tuollepuolen ajan.

21.

Meri tyyntyy, varjot pitenee,
rauhan ranta lähenee –
vene hiljaa satamaan saapuu.

22.

Minä soudan pois maailmasta uneen ja urheeseen
ja tuskasta kuolemasta, minä soudan vapauteen.

23.

Minne meri ja taivas kantaa
minne aalto ja tuuli käy
siellä nouseva aurinko hohtaa
ja sydämmelles lempeän rauhan suo.

24.

Kodin tyynestä rannasta purjehtimaan,
lähdit poika uljas ja nuori.
Nous matkallas myrsky ja purtesi kaas,
sinut saavutti surman nuoli.

25.

Niin hiljaa enkeli kulkua johti,
elon virran valkeita rantoja kohti.

26.

Pysähtyi sydämes pursi
rauhan vienoille vesille,
armon auringon sylihin.

J.H.Erkko

27.

Hetket ovat kuin laivat,
ne lähtevät armottomasti aikanaan.
Meidän on oltava kuin satama,
tyynesti kaivaten.

28.

On kaikki Jumalaa:
Kuin haihdut tuuliin,
taas mereen tuovat sinut tuulispäät.

29.

On päivä päättynyt, on tullut ilta.
Uus´kotiranta uneen kangastaa.

30.

Poissa on tuska, ohi on arki ja työ.
Purjehdus on päättynyt.
Vain lempeät mainingit rantaan lyö,
Isän kotiin matkaaja palaa.

31.

Meri huokaa rantakiviin.
Veden yllä linnun lento
aamuaurinkoon.
On muuton aika.

32.

Suru on se miten me muistamme ilon.
Tummien puitten välistä pilkottaa
auringon valaiseman merenselän
kimaltavat kyyneleet.

33.

Uupunut matkaaja
rannalla himmeän maan,
astui aurinkolaivaan
suureen, valkeaan.

34.

Hiljaisuuden rannalla
vallitsee suuri vapaus

35.

Unohdettuani kaiken
kirjasta oppimani,
olin onnellinen!
Suuret luulot eivät
kuuluneet enää minulle.
Viisauden ovella
ei ollut enää vartioita.
Tuuli tuli ja meni.

Einari Vuorela

36.

Jossakin kirkkauden maassa kuljen.
Taakka harteita ei paina,
se on poissa.
Kukkaportin avaan,
suljen.
Hengittelen ilmaa
kevyttä kuin tuuli,
joka puu on ystäväni
hymyhuuli.
Itkenkö?
Enhän toki ihanassa maassa.

Einari Vuorela

37.

Aurinko lakee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin…

Kari Rydman

38.

Ei mikään voi kuolla,
ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.

Aila Meriluoto

39.

Elo mainen kuin iltaan raukes,
oli tyyntä ja rauhallista niin.
Joku portti vain hiljaa aukes
ja se iäks suljettiin.

40.

Hän, joka antaa surun,
antaa myös lohdutuksen.

41.

Kiitos ja siunaus hiljainen myötä,
matkalle, joss´ei tuskaa , ei yötä.

42.

Ja kerran tuskaa vailla
hän herää uuteen elämään.

43.

Ja rauhan maa
iankaikkinen kangastaa vastaan.

Aleksis Kivi

44.

Jäi jälkeesi kaipuu,
jäi sanaton suru.

45.

Jätti jäljen ihanan,
kaaren kauniin, loistavan,
lensi syliin Jumalan.

46.

Kauneinta on hämärtyessä illoin.
Kaikki taivaan rakkaus on silloin
kerääntynyt valoon tummuvaan…

47.

Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivätkä milloinkaan jätä yksin.

48.

Me olemme niin kuin uni
ja niin kuin ruoho maan
joka aamulla puhkeaa kukkaan
ja ehtoolla leikataan.

Mika Waltari

49.

On maa,
jonka kaikki polut katoaa.
On Rauhan maa.

Saima Harmaja

50.

Mitä tummempi taivas,
sitä kirkkaammat tähdet.
Mitä suurempi suru,
sitä lähempänä Jumala.

51.

Muistoista aika rakentaa lohdutuksen.

52.

Murheeseen on kätketty toivo tulevista päivistä.

53.

Niin lyhyt askel
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja,
välillä taivaan ja maan.

54.

Olen polkuni päässä,
tuhansista erään
ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta,
eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.

Aila Meriluoto

55.

On ajaton avaruus
arjesta irronnut ikuisuus,
on rauha, hiljaisuus.

56.

On hiljainen taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.

57.

Pois murheet, huolet raukeaa,
kun taivaan portit aukeaa.

58.

On siellä ikuinen kesän maa
sydän uupunut levätä saa.

59.

On taivaan riemu rikkaampi,
tuhansien kerroin kirkkaampi
kuin aavistaakkaan voimme.

60.

Päivä kun nousee,
niin sammuvi tähti.
Ei se iäks sammu,
ken elämästä lähti.
Nuku tähti helmassa päivän!

Eino Leino

61.

Rakas ystävä ei koskaan kuole.
Hän elää ajatuksissamme,
sydämmissämme, muistoissamme.

62.

Siellä on polut tasaiset astua.
Siellä ei silmä voi kyyneliin kastua.
Siellä on vihreät kuunnaat ja lehdot.
Siellä on pehmeät nukkua kehdot.

63.

Rauha olkoon tomullesi,
päivän paiste muistollesi.

64.

Siell´ikionnen asunnoissa
on murhe, tuska, huoli poissa.

65.

Sydän uupunut levon sai,
valkeni ikuinen sunnuntai.

66.

Niin taivas vartoo odottavin tähdin…
Ma sinne palaan,
josta kerran lähdin.

67.

Hiljaa saapui noutaja lauha
hellästi irroitti kahleet maan.
Kuljetti sinne missä on rauha
missä ei tuskaa milloinkaan.

68.

Me muistamme silmäsi kirkkahat,
me muistamme hymysi hyvän.
Jätit meille muiston niin valoisan,
niin kauniin, rakkaan ja syvän.

69.

Hyvän ihmisen muisto
miten mieltä se lämmittää.
Miten aina sen soinnuista sieluun
sävel pieni soimaan jää.

70.

On lepo jossakin,
särkymätön syvä rauha.

Saima Harmaja

71.

Sydämessä soi
laulu hiljainen ja sanaton.
Metsä hiljaa huminoi.
Kiire poissa on.

72.

Ei ole varjoa kenenkään
saapuvan yllä.
On vain aamu.
On vain perille pääsy.

Anna-Maija Raittila

73.

Niin aukes portti viimeinen
valoon ja lauluun lintujen.

74.

Oon onnellinen vaeltaja,
käyn maailmasta parempaan.
Ei siellä tuskaa, vaikeuksia.
On kirkas määrä matkallain.

75.

Kaiken tänne jätän
rikkaan, kauniin maan.
Nousen taivaan sineen,
ruskoon punertavaan.

76.

Pois aurinko painui, lankesi ilta,
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta.
Mut kaukaa korven tummuvan yöstä,
soi laulu ihmisen työstä.

Eino Leino

77.

Mit´elomme on, lyhyt hetki
sielumme eloon verraten,
kun ajast´eroaa sen retki,
taivasta tapaa siipi sen.

Pär Lagerkvist

78.

Aina valvoit vaivan nähden,
muill´ett´ilo, onni ois.
Ensi murhe emon (isän) tähden
meill´on mentyäsi pois.

O. Manninen

79.

Pois murheet, huolet raukeaa,
kun taivaan portit aukeaa.

80.

On taivaan riemu kirkkaampi,
tuhansin kerroin kirkkaampi
kuin aavistaakaan voimme.

81.

Sai lohduttajan luona
hän lepovalkaman,
kun lepää pieni vuona
polvella kaitsijan.

O. Manninen

82.

Sammui loiste silmien valon,
taukosi sykintä sydämen jalon,
herposi käsi auttava, antava,
rakkaus kaikkien kuormia kantava.
Päivän paiste muistollesi.

83.

Hiljaa tarttui käsi Herran
käteen väsyneen.
Hiljaa siirtyi sielu
lepoon iäiseen.

84.

Hymy hyytyi, silmä sammui,
pois kulki kultainen elämä.

Eino Leino

85.

Kaunis on kuunnella
kutsua Luojan,
nukkua pois, kun jo uupunut on.

86.

Vain heille on annettu levonmaa,
kuin kehto se heitä keinuttaa,
ikisuvista talviin, keväisiin
ne haihtuvat vuosien kierroksiin.

87.

Suuri oppaamme tuntevi kyllä
joka ikisen askeleen.
Hänen kätensä meillä on yllä,
kun kutsuvi kirkkauteen.

88.

Kun pitkän elämän elää saa
voi rauhassa nukahtaa.
Kun kaikki on valmista,
tehty työ
on edessä rauhaisa yö.

89.

Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä kärsineen.

90.

Helppo on maata
päivätyön tehneen,
rauha on palkka
raatajan parhain.

Eino Leino

91.

Itsesi uhrasit, kaikkesi annoit,
hellien meitä vaalit ja kannoit.

92.

Mitään pyytänyt et itselles,
kaikki peitti,
kärsi rakkautes.

93.

Olit aina niin hyvä ja auttavainen,
oli sydämes jalompi kultaa.

94.

Täyttyi määrä päivien,
joutui päivä iltaan.
Kääntyi katse
taivaan kaarisiltaan.

95.

Nuku rauhassa Äiti (Isä) kulta
tyyntä on tuonen mailla.

96.

Siunattu olkohon, äiti (isä), sun tiesi,
siunattu matkasi viimeinen.

97.

Tähtien tuikkeessa taivaalla
taas äitini katseen mä nään.
Se kulkijan tiellä on lohtuna,
se lämmittää hyytävän sään.

R.Helismaa

98.

Pois päivä meiltä kulki,
yö tummaan helmaan sulki.
Vaan valo kirkas, toinen
tuo armon aurinkoinen
valaisee yönkin loistollaan.

99.

Älä salpaa surua luotasi,
kun kaarisiltaa teet;
ei mikään kimalla kauniimmin
kuin puhtaat kyyneleet.

100.

Muun korvas aika, minkä vei,
sydäntä äidin konsaan ei.

101.

Olit aina niin hyvä ja herttainen,
siks´muistamme sua kaivaten.

102.

Hän sinne eellä lähti,
mua siellä odottaa,
on hellä johtotähti
lähemmäs Jumalaa.

103.

Kaipaa tuttu polku
rakkaan jalan astuntaa,
tuuli kotipuissa nyyhkii, valittaa.

104.

Sydän lämmin ei syki enää,
vaan muistosi kaunis iäti elää.

105.

Nuku äiti unta rauhaisaa.

106.

Suo anteeksi, isä
kyyneleet nää,
ne rakkautta on
ja ikävää.

107.

Me muistamme äitiä siunaten,
elit kaikkesi antaen, uhraten,
unes olkoon kaunista pyhää.

108.

Olit äiti niin hyvä ja herttainen,
oli sydämes’ jalo kuin kulta,
palkitkoon Isämme taivainen,
mitä saaneet oommekaan sulta.

109.

Oi Herra, palkitse äidin vaivat,
niin paljon aikaan nuo kädet saivat,
vain vähän vaadit,
mutt’ paljon annoit,
luo Luojan murheesi
hiljaa kannoit.

110.

Heittäkää hiljaa arkulle multaa,
siellä on mummu, siellä on kultaa.

111.

Jäi ahkera työsi muistoksi meille
hyvän sydämes ohjeet elämän teille.
Sä aina muistit ja huolta kannoit,
et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.

112.

Kera syksyn lehtien,
lähdit isä kultainen.

113.

Vaipui käsi vakaa, ahkeroiva,
uneen uupui isän rakkaan pää.

114.

On isän neuvot loppuneet,
hän hiljaa nukkui pois.
Näin emme olis’ tahtoneet,
on meiltä paljon pois.

115.

Ei ollut lapsonen tänne luotu
maailman virtojen vietäviin,
vain taivaan lainaksi meille suotu,
ja siksi muuttikin taivaisiin.

116.

Hetken leikit, lapsi pieni,
kera veikan, siskojen.
Hetken tunsit maiset tuskat,
pääsit ikionnehen.

117.

Hän oli taimi sun tarhassas
ja varten taivasta luotu.

118.

Jumala, katso pienen
karitsasi puoleen,
kun uupunein käsin
sen sinulle ojennamme!

Elina Vaara

119.

Niin lähdit, enkeli kultainen,
luo taivaan omien enkelten.

120.

Tuonen lehto, öinen kehto,
siell’ on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.

Aleksis Kivi

121.

Nyt Herran yrttitarhaan
sä muutit lapsonen,
sait onnen osan parhaan
ja suojan suloisen.

122.

Näin taimen otti varhain
pois Herra taltehen.
Hän mailla taivaan tarhain
on lilja valkoinen.

Z. Topelius

123.

Oli iloa täynnä ne päivät,
jotka luonamme viivyit.
Sun leikkisi kesken jäivät,
pois taivaan pihoille siirryit.

124.

On tuonelan lehdossa rauhaisaa
siellä lapseni uupunut uinahtaa,
sinne yllä ei myrskyt maailman
eikä häiritse rauhaa nukkuvan.

125.

Varhain luotamme lähdit täältä,
et kestänyt myrskyjä maailman.
Nyt Isän ylhäisen luona siellä,
on sulla aartehet taivahan.

126.

Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa,
se päättyi tähän.
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.

127.

Kun iäisyyden kutsu soi,
ei ihmiskäsi mitään voi.
On lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin tietää sen.

128.

On tiedossa yksin Korkeimman,
miten pitkä on taival vaeltajan.

129.

Käsissä elon Herran päivämme määrä on

130.

Ei tunne tietänsä ihminen,
elo on kuin haihtuva hetkinen.

131.

Jokainen lähtö voi olla viimeinen,
jokainen hyvästijättö ikuinen.

132.

Miks nyt, miks ei myöhempään,
sen Luoja tietää yksinään.

133.

Suru soittaa mielen
mustin koskettimin.

134.

Päämme nyt painuu
ja sydän on hiljaa,
me nöyrrymme eessä Luojan.

135.

Luoja päättää päivistämme,
tietää, tuntee elämämme.
Antaa rauhan, levon suo,
jokaisen hän kutsuu luo.

136.

Lepää rauhassa puoliso hellä,
suru raskas on sydämellä.

137.

Me kuljimme yhteistä taivalta,
pienen kappaleen maista matkaa.
Sinä saavutit sataman rauhaisan,
minä yksin saan tietäni jatkaa.

138.

Minä rakkaani kohtasin
elon tuulien tuiveroissa.
Nyt yksin taas taivallan polkuain,
on rakas viereltä poissa.

139.

Olit puoliso jalo ja parhain,
minkä ihminen matkalleen saa,
kyynelhelmiksi vaihtui jo varhain,
mikä kalleinta ois’ omistaa.

140.

Ei käynyt niin kuin luulin,
elon polkumme erkani jo,
eron kellojen soivan kuulin,
meni pilveen aurinko.

141.

Niin lyhyt oli onnemme latu,
niin kaunis kuin kaunehin satu.
Vain muistot ja rakkaus jäljellä on
ja kaipaus sammumaton.

142.

Paikkasi on tyhjä
– kaipaus suuri ja rajaton.

143.

Elon polkuja kulkeissain,
sua muistelen rakastain.

144.

Unen purppurasiltaa pitkin tule
kun kaipuu on lohduton,
pidä kädestä silloin,
kun minulla vaikeinta on.
– Ja luokses’ kun tulen – milloin?
Ole minua vastassa silloin.

145.

Polkua mennyttä katselen,
sidon muistojen kukista seppeleen.
Siihen kukat niin ilon kuin murheenkin,
polun varrelta poimin,
jota kuljettiin.

146.

Rakkaus on suurin,
se ei sanoihin eikä kyyneliin mahdu.

147.

Jäi jälkeen piha hiljainen,
sen polun ja pensaat lintuineen.
Ei poluilla enää kulkijaa,
vain muistot siellä asustaa.

148.

Kauniit olivat onnemme päivät,
kauniit muistot jäljelle jäivät.

149.

Näkemiin,
me tapaamme kerran
käsi kädessä luona
Taivaan Herran.

150.

On raskasta luopua rakkaimmastaan,
vaikka tietääkin, hetkeksi ainoastaan.

151.

On rakkahin riistetty rinnaltain pois,
mikä tuska enää suurempi ois.

152. Sydän uupunut levon sai,
valkeni ikuinen sunnuntai.

153. Niin väsyneenä loppumatkan kuljit,
uneen rauhaisaan sä silmät suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt’tiedämme – sun hyvä olla on.

154. Loppui tuska, tuli rauha,
uni kaunis ikuinen.

155. Ei auttanut apu ihmisten,
ei rakkaus, rukous läheisten.
Olit toivossa päästä viel’ kotihin kerran,
mutt’ matkasi johti luo taivahan Herran.

156. Soitteli tuuli jo kauan meille
surun viestiä hiljalleen,
katseli aikaa elämän Herra,
kutsui pois sairaan ja väsyneen.

157. Poissa on tuskat, ohi on arki ja työ,
vain lempeät mainingit rantaan lyö –
Isän kotiin matkaaja palaa.

158. Sinun luonasi on väsyneen hyvä olla.

159. On tuska, sairaus, kyyneleet nää,
sun kohdaltas ohi kaikki tää.
Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen
on paistava sulle ikuinen.

160.

Hyvän, iloisen ihmisen muisto,
miten se mieltä lämmittää,
miten aina sen soinnuista sieluun
sävel kirkas soimahan jää.

161.

Ei hyvästijättö ole tää,
et pois ole mennyt,
vaikka emme sua nää.
Olet tuskamme, onnemme jakanut ain’,
siksi sanomme kuten ennenkin vain:
“Hyvää matkaa!”

162.

Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin…

Kari Rydman

163.

Rakas ystävä
ei koskaan kuole.
Hän elää ajatuksissamme,
sydämissämme, muistoissamme.

164.

Jokaisessa poisnukkuneessa ystävässä
me kadotamme osan itsestämme,
usein juuri parhaan osan.

165.

Tuuli puhaltaa, missä tahtoo;
Ja sinää kuulet sen huminan,
Mutta et tiedä, mistä se tule
Ja minne se menee.

Joh. 3:8

166.

Siell’ kaunis kannel soi,
veisaamme virttä uutta.

167.

Päättyi pitkä kaari elon,
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.

168.

Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan.

169.

Katsoi Herra ajan täyttyneen,
kutsui luokseen väsyneen.

170.

Uupunut matkaaja
rannalta himmeän maan
astui aurinkolaivaan
suureen valkeaan.

171.

Hiljaa voimat uupui,
lähdön hetki läheni.
Väistyi vaiva, tuli rauha,
uni kaunis, ikuinen.

172.

Kun luojamme niittää kypsää viljaa
ja noutaa matkaajan väsyneen,
kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa,
oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen.

173.

Ihana on väsyä viimeisen kerran,
nukkua sylihin taivaan Herran.

174.

Ota syliis’, olen loppuun väsynyt,
ota syliis’,
en muuta pyydä nyt.
Ota hiljaa kämmenelles’ Jumala,
niin hyvä väsyneen on siihen nukkua.

175.

Siellä missä nyt olet,
kukkii kaunein maa.
Siellä tuuli lempein puhaltaa.

176.

Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin,
kaikk´on niin hellää ja hyvää.
Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin
ja tuoksuvat rauhaa syvää.

Eino Leino

177.

On mulla koti toinen
ja kaikki hyvin,
miks rakkaat ootte
silmin kyyneltyvin?

178.

Nousussa päivän
laulussa sinisen linnun,
siellä on matkamme määrä.

179.

Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
Ei se Ijäks´sammu, ken elämästä lähti.
Nukkuos tähti helmassa päivän.

180.

Varjosta lähdit varjottomuuteen,
Siunaamme matkaasi elämään uuteen.

181.

Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.

182.

Täällä pohjantähden alla
on nyt kotomaamme,
mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.
On lepo jossakin,
särkymätön rauha.

183.

Sun haltuus rakas Isäni,
mä aina annan itseni.
Mun sieluni ja ruumiini,
sä Herra ota suojaasi.

184.

On aika silmät sulkea
ja lepoon painaa pää.
Herran käsi siunaava,
sun otsallesi jää.

185.

Tie valmis on,
ja päässä sen
vastaus löytyy ikuinen.

186.

Näin aukeaa portti viimeinen
valoon ja lauluun lintujen.
Kuin kynttilä on elämämme tää,
vain pieni tuuli joskus
voi liekin sammuttaa….

187.

Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen.
Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton.
lepää rauhassa, tuulen kehdossa,
tuoksussa kesäisen maan.

188.

Vierellänsä kulkemaan
sai hän oppaan parhaan,
Herra kantaa hellin käsin
hänet taivaan tarhaan.

189.

Olen polkuni päässä, tuhansista erään-
ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta, eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.

– Aila Meriluoto

190.

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun,
ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotan teille hyvää yötä.

191.

Herra, kädelläsi uneen painat pään,
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.

192.

Nyt nukut ikiunta,
rauhallista, tuskatonta.

193.

Surun kyynelten
lävitse loistavat
onnellisten muistojen
kultaiset säteet

194.

Tuli eteen hiljaisuus
ja kauniit tyynet veet,
vain valo ääretön
ja rauhan autereet.

195.

On lempeä levon maa,
unen kaarisilta sinne johdattaa.
Niin turvaisaa on,
Herra,
sun rauhaas nukahtaa.

196.

Elämää eivät ole päivät
jotka ovat menneet,
vaan hetket
jotka muistetaan.

197.

Se, mikä täällä on,
tänne jää,
vain muisto helmenä kimmeltää.

198.

Kaiken yllä hellyys väräjääpi,
Herra itse rannat himmentääpi,
sulaa kaukainen ja läheinen,
kaiken saa vain lainaks´ ihminen.

199.

Niin lempeänä leviää hiljaisuus,
niin säteilevänä taivaan avaruus.

200.

Ei ollut lapsemme tänne luotu
maailman virtojen vietäviin,
vain taivaan lainaksi meille suotu
ja siksi muuttikin taivaisiin.

201.

Rakas lapsemme pienoinen,
nuku suojassa Taivaan enkelien.
Enkelit uneen sinut tuudittaa,
enkelit meitäkin lohduttaa.
me tiedämme, et ole siellä yksin.
Kuljet sielläkin, lapsemme, käsityksin.

202.

Ota syliisi, Isä Taivainen,
ota lapsemme ainokainen.
Ole hänelle hyvä ja hellä,
pidä povella lämpöisellä.

203.

Niin lähdit enkeli kultainen,
luo taivaan omien enkelten.
Ota syliisi, Isä Taivainen,
nyt lapsemme pienoinen.

204.

Sun kuvasi, lapseni kultainen,
mä kätken pohjahan sydämen,
elon polkuja täällä kulkeissain
sua muistelen siunaten, rakastain.

205.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
hänt´ihana enkeli kotihin vie.

206.

Kiitos yhteisistä päivistä lapsuuden,
kiitos vuosista jälkeen sen.
Sua kaipaan aina, veli kultainen.

207.

Olit niinkuin tähden lento,
lapsukainen pieni, hento.
Valon loit sä kotihimme,
ikikaipuun sydämiimme.

208.

Pois kulki kultainen elämä.
Äidin ilo, Isän toivo,
isoäidin silmäterä.

209.

Vaikene sydän, kuuntele hiljaa
on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.

210.

Sinne toivon siivillä
jo sydän pieni lennä!
Siellä kun on kotomaani,
sinne tahdon mennä.

211.

Kevyt, autuas, pieni aivan,
enkeli viaton,
joka jälkeen leikkinsä vaivan
nukkunut on.

212.

Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell´on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.

213.

Jätti jäljen ihanan,
kaaren kauniin loistavan,
lensi syliin Jumalan.

214.

Katkesi pienen
linnun lento,
sävel jäi –
ja se heläjää.

215.

Helmassa hellän paimenen
hyvä on olla lapsosen.

216.

Niinkuin Isä siunaa lastaan,
syliis ota hänet vastaan.

217.

Hyvä paimen johdattaa
pientä, pientä karitsaa
kantaa kunnes laskee sen
helmaan isän taivaisen.

218.

Sä olit äidin armas
ja isän kukkanen
sä olit herran lahja
tääll ajan lyhyen.

219.

Ken voi karttaa kuolon teitä,
ken voi estää kyyneleitä.
Tuoni tempaa rakkaimmankin,
riistää kaikkein kalleimmankin.

220.

Vaan ylitse kaikkien kyynelten
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden,
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.

221.

Me muistamme äitiä siunaten,
elit kaikkesi antaen, uhraten,
unes olkoon kaunista, pyhää.

222.

On kotipiha tyhjä ja hiljainen
ei kuulu askelees poluilta sen.
Sinä aina autoit ja ahersit
ja paljosta huolta kannoit.
Sua kiitämme äiti kaikesta
ja siunaamme muistoas kaunista.

223.

Sä, Herra palkitse äidin vaivat!
Sun taimes hoitoa hältä saivat.
Sun suuren lempesi kirkkaudesta
näen sätehen äitini katsehesta.
Siks´ tuntuu päivä kun maillaan ois´
tään silmän loiste kun sammui pois.

224.

Kun loistat tähtenä iltataivaan,
niin muistathan lapsias´ päällä maan.
Teit eestämme, isä, niin paljon työtä,
siitä sinulle kiitos – ja hyvää yötä.

225.

Soi kirkonkellot hiljaa
yli talvisen kirkkomaan,
sinne saatamme mammamme rakkaan
papan vierelle nukkumaan.

226.

Vaiti seisoo pihapuut
ikävöivät kukkamaat
kaipaa tuttu pihapolku
rakkaan jalan astuntaa.

227.

Kiitos hoivasta lapsuuden,
rakkaudesta, min annoit meille,
ohjaten askelta hyvän teille.
Annoit eestämme parhaintas,
Siunaamme, isä, sun muistoas.

228.

Suven tuulilta pyydämme hiljaa,
te lauhasti puhaltakaa,
kun kuljette yli sen kummun,
jossa isämme uinahtaa.

229.

Oli sulla sydän niin lämmin hellä,
oli siellä paikka meille jokaiselle,
mitään et pyytänyt kaikkesi annoit
meitä aina muistit ja huolta kannoit.
Kauniit muistot voimaa antaa,
surun raskaan hiljaa kantaa.

230.

Vaikka puhdasta kultaa sydän ois,
se kuitenkin uupuu
ja sammuu pois.
Vain muistot ja
rakkaus jäljelle jää.

231.

Ihmisen elinpäivät ovat
niinkuin ruoho,
kun tuuli käy hänen ylitseen
ei häntä enää ole.

232.

Kuinka lyhyt elämä olla voi,
mutta muisto ikuisuuden kestää.

233.

Kuka uskoa vois,
tuli vuoro sun lähteä pois.
Soi kutsu taivaan yllättäen
sen edessä nöyrrymme vaieten.

234.

Hiljaa sulle hauta luodaan,
hiljaa sinne lasketaan,
hiljaa sitten hautakumpu
kyynelillä kastetaan.

235.

Nopea lento pääskysen,
nopeampi lento hetkien.
Vasta kevät on,
kun jo syksyn tuntee ihminen.

236.

Luonto on antanut meille
lyhyen elämän,
mutta hyvin käytetyn elämän
muisto on ikuinen.

237.

Siellä on polut tasaiset astua.
Siellä ei silmät voi kyyneliin kostua.
Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot.
Siellä on pehmeät nukkua kehdot.

238.

Aamun tullen sydän sammui.
Loppui vaivat maalliset.
Kauniit muistot meille jäivät.
Suru suuri sanaton.

239.

Elon päivä iltaan kallistuu,
sato kypsä maahan painautuu,
taipuu täysinäinen tähkäpää,
työ ja muistot aina jälkeen jää.

240.

Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa
vei voimat ja unen antoi.
Se taittoi sukumme vanhinta viljaa
pois rakkaamme luokseen kantoi.

241.

Ei kuolema ole arvoitus,
joka kerran ratkeaa.
Se on ihmisen ihana oikeus
taipaleensa tehtyään nukahtaa.

242.

Nyt iltakello lyö ja
päättyi pitkä päivätyö.
Lepoon hyvään suloiseen,
Herra kutsui väsyneen.

243.

Hiljaa saapui lempeä yö,
taukosi tuska, taukosi työ,
sydän uupunut levon sai,
vaikeni ikuinen sunnuntai.

244.

Siell´ kukkia täynnä on maa,
sydän väsynyt levätä saa.
Kevyt kulkea on, ei ahdista siellä
ei tuskaa tunneta taivaan tiellä.

245.

Kun aamu saapui, niin matka päättyi
ja uneen uuvutti väsyneen.
Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
on rauha sydämessä nukkuneen.

246.

Rannalle himmeän lahden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka laskettu on.

247.

Niin lyhyt askel
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja
välillä taivaan ja maan.

248.

Kun kerran viimeisen suljen
nämä silmäni unista maan,
yhä ylemmäs silloinko kuljen,
yhä kauemmas nähdäkö saan?

249.

Elo mainen kun iltaan raukes,
oli tyyntä ja rauhaisaa niin.
Joku portti vaan hiljaa aukes
ja se iäksi suljettiin.

250.

Oi Taivaan Isä rakkahin
lepo lempeä hänelle anna.
Käsivarsin hellin turvallisin
ikirauhaan luoksesi kanna.

251.

Hyvä nukkua lepoon, rauhaan.
Siirtyä rantaan tyyneen, lauhaan,
kun ilta pilvet jo ruskottaa.

252.

Ota hellästi syliisi
ja taivaaseen kanna,
ruusuilla peittele
ja levätä anna.

253.

Suo surun hiljaa muuttua
kauniiksi muistoksi.