Meri

Ja Henki ikuinen
taa tuonen virran kantaa,
päin rauhan suurta rantaa
vie pienen ihmisen.

Martti Korpilahti

On pursi irronnut maan laiturilta,
vie virrat kuulaat kohti Jumalaa.

Sinun rauhasi on ääretön niin kuin meri.

Ma katson kuinka tumma laine liittyy valkeaan.
Käyn kerran niitten matkaan unhon virtaan harmajaan
ja tuudittaudun tuollepuolen ajan.

Meri tyyntyy, varjot pitenee,
rauhan ranta lähenee –
vene hiljaa satamaan saapuu.

Minä soudan pois maailmasta uneen ja urheeseen
ja tuskasta kuolemasta, minä soudan vapauteen.

Minne meri ja taivas kantaa
minne aalto ja tuuli käy
siellä nouseva aurinko hohtaa
ja sydämmelles lempeän rauhan suo.

Kodin tyynestä rannasta purjehtimaan,
lähdit poika uljas ja nuori.
Nous matkallas myrsky ja purtesi kaas,
sinut saavutti surman nuoli.

Niin hiljaa enkeli kulkua johti,
elon virran valkeita rantoja kohti.

Pysähtyi sydämes pursi
rauhan vienoille vesille,
armon auringon sylihin.

J.H.Erkko

Hetket ovat kuin laivat,
ne lähtevät armottomasti aikanaan.
Meidän on oltava kuin satama,
tyynesti kaivaten.

On kaikki Jumalaa:
Kuin haihdut tuuliin,
taas mereen tuovat sinut tuulispäät.

On päivä päättynyt, on tullut ilta.
Uus´kotiranta uneen kangastaa.

Poissa on tuska, ohi on arki ja työ.
Purjehdus on päättynyt.
Vain lempeät mainingit rantaan lyö,
Isän kotiin matkaaja palaa.

Meri huokaa rantakiviin.
Veden yllä linnun lento
aamuaurinkoon.
On muuton aika.

Suru on se miten me muistamme ilon.
Tummien puitten välistä pilkottaa
auringon valaiseman merenselän
kimaltavat kyyneleet.

Uupunut matkaaja
rannalla himmeän maan,
astui aurinkolaivaan
suureen, valkeaan.

Hiljaisuuden rannalla
vallitsee suuri vapaus.