Äkkikuolema

Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa,
se päättyi tähän.
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.

Kun iäisyyden kutsu soi,
ei ihmiskäsi mitään voi.
On lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin tietää sen.

On tiedossa yksin Korkeimman,
miten pitkä on taival vaeltajan.

Käsissä elon Herran päivämme määrä on

Ei tunne tietänsä ihminen,
elo on kuin haihtuva hetkinen.

Jokainen lähtö voi olla viimeinen,
jokainen hyvästijättö ikuinen.

Miks nyt, miks ei myöhempään,
sen Luoja tietää yksinään.

Suru soittaa mielen
mustin koskettimin.

Päämme nyt painuu
ja sydän on hiljaa,
me nöyrrymme eessä Luojan.

Luoja päättää päivistämme,
tietää, tuntee elämämme.
Antaa rauhan, levon suo,
jokaisen hän kutsuu luo.