126. |
Koskaan ei tiedä,
onko aikaa paljon vai vähän.
Yhtäkkiä vain huomaa,
se päättyi tähän.
Kun sammui sydän läheisen,
on aika surun hiljaisen.
|
|
|
127. |
Kun iäisyyden kutsu soi,
ei ihmiskäsi mitään voi.
On lähdön hetki salainen,
vain Luoja yksin tietää sen.
|
|
|
128. |
On tiedossa yksin Korkeimman,
miten pitkä on taival vaeltajan.
|
|
|
129. |
Käsissä elon Herran päivämme määrä on
|
|
|
130. |
Ei tunne tietänsä ihminen,
elo on kuin haihtuva hetkinen.
|
|
|
131. |
Jokainen lähtö voi olla viimeinen,
jokainen hyvästijättö ikuinen.
|
|
|
132. |
Miks nyt, miks ei myöhempään,
sen Luoja tietää yksinään.
|
|
|
133. |
Suru soittaa mielen
mustin koskettimin.
|
|
|
134. |
Päämme nyt painuu
ja sydän on hiljaa,
me nöyrrymme eessä Luojan.
|
|
|
135. |
Luoja päättää päivistämme,
tietää, tuntee elämämme.
Antaa rauhan, levon suo,
jokaisen hän kutsuu luo.
|
|
|